Yhteen muurautuneet huulet ja The End of Silence, osa 2/3 -yksilöllinen taso Aiemmin tanssivalmennuksessani ollut laulajatar kertoi ongelmastaan, jonka hän kohtasi toistuvasti aamuisin. Ongelma liittyi suun aukaisuun. Suuta ei meinannut saada auki edes väkisin vääntämällä ja aamulla häntä katsoi peilistä tiukasti yhteen muurautuneet huulet. Yritä siinä sitten syödä aamupalaa, pestä hampaita, puhua, saati laulaa, kun suu ei suostu aukeamaan. Ongelman aiheuttajat löytyivät muutaman laulajattarelle tehdyn testin avulla. Jaloista ja keskikeholta löytyi pari niskan ja kaulan alueen toimintaan vaikuttavaa refleksiä. Refleksit saivat kaulan alueen lihaksiston yön aikana yliaktiiviseen tilaan. Annoin laulajattarelle yksinkertaiset treeniohjeet ja käskyn harjoitella päivittäin. Tämä tapahtui sensomotoriikan asiantuntijuuteni alkutaipaleella. Siksi melko nopeasti kuulemani hyvät uutiset tulivat suurena yllätyksenä. Laulajattaren kaulan alueen lihaksiston aamuinen pinne oli hellittänyt jo muutaman treeniviikon jälkeen, antaen aamutoimille ja lauluharjoituksille paremmat lähtökohdat. Harjoittelua päätettiin jo saavutetuista hyvistä tuloksista huolimatta jatkaa. Tämä kannatti, sillä jonkin ajan päästä saimme iloksemme huomata, että harjoittelu oli entisestään vähentänyt kaulan alueen lihaksiston jännitystä. Lisäksi laulajatar oli havainnut toisenkin vaikutuksen. Rentous oli levinnyt koko keholle vaikuttaen positiivisesti hänen päivittäiseen jaksamiseen. Siitä se omakin ajatus sitten kirkastui. Laulajattaren ongelman ratkaisu laittoi minut järjestelemän uudelleen omia senaikaisia näkökantojani. Mietin, jospa itsellänikin ajoittain kaulan alueella tuntunut lihaksiston kirstyminen ei olisikaan minun tempperamenttisen luonteen aiheuttamaa? Jospa kaiken takana onkin jo aiemmin havaittu, syvällä keskushermostossa aktiiviseen tilaan jäänyt lievä sensorisen integraation häiriötila? Tapahtumaketjun alkulähteeksi tulisikin silloin sama fyysinen toimintahäiriö, joka oli muillakin tavoin antanut merkkejä olemassaolostaan. Aloin tehdä harjoitteita, mutta vaikka tein aina laadukkaita liikesarjoja, niin harjoitteluni oli epäsäännöllistä. Näin myöhemmin ajateltuna tiiviimpi harjoittelu olisi melko varmasti tuonut nopeammin tuloksia. Jos laulajattarelta sensorisen integraation häiriötilasta aiheutuneen kaulan alueen ongelman ratkaisuun riitti muutaman viikon treeni, niin omia tuloksia sain odotella lähes kaksikin vuotta. Tuo savotta kuitenkin kannatti, sillä tällä hetkellä sisälläni tuntuvaa vapautuneisuuden tunnetta ei voi edes verrata entiseen. Mikä sitten muuttui? Arjen negatiivisiin asioihin suhtautuminen muuttui täysin. Ongelmien kohtaaminen ei enää laittanut mieltä kierroksille ja leukaperiä kireälle. Etenkin arjessa eteeni tulleiden negatiivisten tapahtumien käsittely sai uusia piirteitä. Ne eivät enää saaneet mieltä kierroksille, vaan muuttuivat vain tapahtumiksi muiden tapahtumien joukossa. Toinen havaitsemani muutos oli sellainen, että en enää tuntenut tarvetta sepitellä itselleni tarinoita kaikesta vähänkin negatiivisesta. Hieman myöhemmin huomasin itsessäni lisää muutoksia. Positiivisen palautteen vastaanottaminen ei enää saanutkaan minussa aikaan torjuntareaktiota, vaan harvakseltaan saadut kehut alkoivat tuntua luonnollisilta, jossakin määrin jopa ihan hyviltä. Voin vannoa, että elän nyt täydempää elämää. Oman toiminnan havainnointi ja analysointi toki toimii, mutta harvoin vieläkään realiajassa. Kaikki edellä kuvatut oivallukset tulivat minulle näkyviksi vasta paljon sen jälkeen, kun muutosta oli jo tapahtunut. Hämmennyin hieman lähipiirin vastauksesta, kun ilmoitin heille havainnoistani. Sain lähinnä hyminää: ”Hyvä, jos sinäkin vihdoinkin huomasit tuon, jonka me olimme havainneet jo jokin aika sitten”. Vapautuminen reflekseistä ja sen myötä niin oman kuin myös läheisteni elämän helpottuminen on se suurin kiitos kaikesta asian eteen nähdystä vaivasta. Vuosien vieriessä olen ehtinyt miettiä vastausta kysymykseen: mihin edes tarvitsin sepittämiäni tarinoita? Olen mietinnässäni tullut siihen tulokseen, että tarinoiden tehtävä oli antaa minulle mahdollisimman nopea ja yksinkertainen ratkaisu epämiellyttäviksi kokemiini asioihin ja tilanteisiin. Tarinointia kaivanneet asiat ja tilanteet kun olivat yleensä sellaisia, jotka halusin mahdollisimman nopeasti sivuuttaa ja unohtaa. Omat kokemukset ja vuodet valmentajana ovat vahvistaneet sensorisen integraation perusnäkemyksen: keskeneräiseksi jääneellä keskushermostolla on mittavia haasteita kestää vastoinkäymisiä. Hermoston jo valmiiksi sisällään kantama stressi heikentää kykyä kestää negaatiivisen tunteen mukanaan tuomaa lisästressiä. Siksi sensorisen integraation häiriöstä kärsivän on kätevämpää sepittää ikävät asiat vaikkapa muiden aiheuttamiksi tai omalle luonteelle ominaisiksi piirteiksi. Ei haittaa, vaikka ihminen itsekin ymmärtäisi sepitykset valheellisiksi. Itselle valehteleminen menee läpi, sillä ihminen on pohjimmiltaan laiska ja koukussa hyvään oloon. On huomattavasti helpompaa antaa hermostolle sen kantokyvyn rajoissa pysyvä ratkaisu - valhe, kuin käsitellä asia. Valhe on palkitseva, jos se ratkaisee ongelman. Tässä tapauksessa ikävästä asiasta tai ajatuksesta sepitelmän avulla eroon pääseminen on kätevä ratkaisu ongelmaan. Ongelman ratkeaminen huojentaa mielen, ja antaa välittömästi palkinnoksi hyvänolontunteen. Palataan vielä lopukisi laulajattaren ongelmaan. Diagnoosin teko oli hänen kohdalla aika heloppo tehtävä, sillä kovin montaa vaihtoehtoa ei jää jäljelle, kun ensin suljetaan tapaturmaperäiset muutokset pois. Mitään sellaista ei ollut. Sen jälkeen tarkastetaan synnynnäinen, joko rakenteellinen tai aivovaurion tuottama poikkeama. Kun sellaisiakaan ei häneltä löytynyt, niin kaulan alueen lihaksiston pinteen aiheuttajaksi jäi keskushermoston ylikuorma, eli toisin sanoen: varhaisessa lapsuudessa aktiiviseen tilaan jääneen primitiivirefleksin aiheuttama sensorisen integraation häiriötila. Tunnollisesti tehty ja tarkasti tapahtumaketjun juurisyihin osuva fyysinen harjoittelu auttoi. Hyvä niin. Aiheesta voisi jatkaa monen muunkin valmennuksessani olleen tapauksen kautta, mutta jätetään asian henkilökohtaisen puolen käsittely tältä erää tähän. Voit tutustua henkilötarinoihin heidän itsensä kirjoittamana. Tämän sarjan kolmannessa, ja päättävässä osassa käsitellään sitä, miten yhteen muurautuneet huulet vaikuttavat meihin kaikkiin, myös sinuun.
Comments are closed.
|